Mietteitä.

Makaan sängyllä ja kuuntelen lasten leikkejä toisessa huoneessa. Lasten jotka ovat minulle koko maailma.

Kuitenkin ajatukseni alkavat vaivaamaan minua. Keskityn syvemmin ajatuksiini ja tunteisiini.

Miten voi olla että ystävät ovat niin tärkeitä, että niiden vähyys saa takertumaan sitten niihin ”huonoihin” ystäviin jotka käyttävät vain hyväkseen tai ottavat enemmän mitä heiltä saat?

Itslläni ei koskaa ole ollut paljon ystäviä tai no on ja ei ole ollut.

Ala-asteella oli kamala kilpailu siitä kenen kans kukanenkin vietti koulun jälkeisen ajan. Aika useasti itse jäin ulkopuolelle tai minua haukuttiin ihan niin että kuulin sen kaiken. Ne kamalat satuttavat puheet ja kateelliset sanat. En koskaan itkenyt paitsi kerran kun sanat satuttivat niin, etten voinut estää kyyneleitä tulemasta.

Yläasteella ne vähäisetkin kaverit kaikkosi ja koulussa olin yksin. Luulin saaneeni sittemmin takaisin 2-4 entistä kaveria/ystävää, mutta totuus oli tarua ihmeellisempää ja minua silloinkin käytettiin vain hyväksi (eli minulla oli jotain mitä muilla välttämättä ei ollut) tai säälistä otettiin mukaan.

Olin myös koulu kiusattu seitsemännen luokan puolivälistä aina ysi luokan loppuun asti. Enkä vielä tänäänkään tiedä että miksi. Luulen, että siksi kun olin hiljainen. En viitannut tunneilla paitsi silloin jos oli 100% varma vastauksesta. Tein läksyt tunnollisesti, enkä koskaan lintsannut. En polttanut tai juonut ennen kuin vasta hmm olisiko ollut 9 luokalla. Silloinkin kaikki tuo, koska toivoin kuuluvani porukkaan.

Myöhemmin meitä oli n. 8 hengen porukka jonka kanssa liikuttiin joko kaikki tai sitten aina osa. Meitä ulkopuoliset kutsui Roskajengiksi. Joiden ”johtaja” minä kuulemma olin. Meidän kanssa ei kuulemma kannattanut olla missään tekemisissä. Osa näistä kavereista oli sukulaisiani. Sekin kaveruus kesti vain maksimissaan pari vuotta ja sitten toistui tuo pahan puhuminen ja haukkuminen. Minut jätettiin ulkopuolelle. Yksi jopa soitti ja sanoi että toivottavasti meidän talo palais.

Nykyään olen kateellinen niille elokuvien ja kirjojen ystävyyksille mitä joka päivä jossain näkyy. Itselläni ei tällaisia ystäviä ole. Ei kavereita jotka tulisivat yökylään ja joiden kanssa vaihdettaisiin kuulumisia ja juoruttaisiin aamuyön tunneille saakka. Siksi varmaan takerrun melkein ainoaan ystävyyteen mitä minulla on. Tuntuu vain, että olen tälle ”ystävälle” vain korvike niille hetkille kun ne paremmat kaverit/ystävät eivät kerkeä näkemään tai heillä on muuta sovittua. Silloin seurani kelpaa.  Kaikista kivoista jutuista minut jätetään pois jopa varmaan siitäkin syystä, kun minulla on lapsia.

Joku voi tässä kohtaa ajatella ”Ompas pinnallinen ihminen.” Tarkoittaen minua. Minulla ei vain koskaan ole ollut niitä hyviä ystäviä tai parhaita kavereita. Tai oli kai niitä joskus lapsena. Tai niin luulen.

Serkkuni oli joskus paras kaverini. Monta monituista vuotta. Kaveruutemme sittemmin karisi hänen siskonsa takia. En ala asiaa tässä enempää vatvomaan, mutta serkkuni kanssa minulla oli se maaginen ystävyys mitä kirjoissa ja elokuvissa on.

Ajatukseni alkavat olla nyt jo niin sekavat ja lapset tulivat viereen kömpimään ettei mistään enää tule mitään.

Palaan tähän asiaan myöhemmin ehkä.

Teksti voi olla kamalaa luettavaa kun välimerkit puuttuu tai kirjoitusvirheitäkin ehkä löytyy. Mutta kuka tätä nyt edes lukee. Kirjoitan lähinnä oman ajatusmaailman selkiyttämiseksi ja josko sieltä löytyisi vastaus kaikkeen.

Muistakaa kaikki miettiä myöskin muita ja sitä miltä se haukkuminen ja pahan puhuminen toisista tuntuu. Älkääkä jättäkö ulkopuolelle ketään. Vaikka eihän tämä maailma niin toimi. Edelleen aikuisten maailmassakin on omat jutut ja ryhmät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *